HS Mielipide: Pitkäkestoinen psykoterapia perustuu neurotieteelliselle tiedolle

Lukijan mielipide|Siitä, miten ihmisen hermosto, mieli ja tiedonkäsittelykyky kehittyvät, vallitsee tieteen kentällä yksimielisyys.

Mielenterveyden hoidosta käydään ajankohtaisesti kiivasta keskustelua. Hyvin vähälle huomiolle on kuitenkin jäänyt niin sanottu kova tiede koskien sitä, mitä oikeastaan hoidamme, kun hoidamme ihmistä pitkässä ja tiiviissä psykoterapiassa.

Siitä, miten ihmisen hermosto, mieli ja tiedonkäsittelykyky kehittyvät, vallitsee tieteen kentällä yksimielisyys. Hermostomme on muovautuva elin, joka muovautuu aina palvelemaan sopeutumista ja selviytymistä vallitsevissa olosuhteissa mahdollisimman hyvin. Uusia hermostollisia yhteyksiä syntyy ja ne vahvistuvat koko ihmiselämän ajan, mutta kehitykselle on myös erityisiä herkkyyskausia, kuten varhaislapsuus, nuoruusikä ja vanhemmaksi tuleminen.

Silloin, kun ihminen esimerkiksi elää varhaiset vaiheensa ympäristössä, joka on uhkaava, arvaamaton, kaltoinkohteleva tai vaillejättävä, muovautuu hänen hermostonsa toimimaan selviytymistä palvelevasti juuri näissä olosuhteissa. Jatkuva varuillaanolo, nopeat tunnepohjaiset tulkinnat, ulkoisen todellisuuden vääristyminen, reaktiivisuus ja toiminta ajattelun sijaan ovat tällaisissa olosuhteissa kehittyneille hermostoille ominaisia piirteitä. Eivät sairautta, vaan selviytymisen kannalta välttämättömiä.

Traumatisoitunut jää kovin usein yksin, koska on jatkuvasti varuillaan.

Kun tällainen hermosto pääsee turvalliseen ympäristöön myöhemmin elämässä, se ei valitettavasti heti muutu miksikään. Tätä tilaa kutsumme traumatisoitumiseksi: ihminen on biologisesti ohjelmoitunut selviytymään uhkaavassa ympäristössä, ja hän jatkaa traumareagointiaan silloinkin, kun ei olisi enää syytä. Tätä ei voi valita, koska kyse on biologisista hermoyhteyksistä, mielen rakenteista.

Traumatisoitunut jää kovin usein hyvin yksin tai ajautuu ristiriitoihin ihmissuhteissaan, koska on jatkuvasti varuillaan, tekee nopeita (virhe)tulkintoja toisista ihmisistä ja käyttäytyy ennakoimattomasti. Ei pahuuttaan tai sairauttaan, vaan siksi, että hänen hermostonsa pyrkii yhä kaikin keinoin varmistamaan elämän jatkuvuuden.

Tämä on tilanne, jossa pitkäkestoinen psykoterapia voi olla pelastavaa. Psykoterapeutti ei ole ihmeidentekijä, mutta pitkäkestoisessa, tiiviissä psykoterapiassa on mahdollista luoda sellaiset olosuhteet traumatisoituneen hermoston uudelleenmuovautumiselle, joita tavallinen arkiympäristö ei usein kykene kannattelemaan. Keskeisiä elementtejä ovat jatkuvuus, turvallisuus, ennakoitavuus ja sellainen toisen ihmisen mieli, joka kestää ja kannattelee traumatisoituneen ihmisen sietämättömiä kokemuksia ahdistumatta ja suojautumatta.

Tällainen toistuva altistuminen turvallisuuden kokemuksille ihmissuhteessa synnyttää ja vahvistaa uusia, turvallisuuden kokemuksia kannattelevia hermostollisia yhteyksiä. Mitä enemmän yhteyksiä on, sitä enemmän säätelyjärjestelmämme toimii ja sitä enemmän kykenemme vaikeidenkin tunteiden äärellä ajattelemaan välittömän selviytymiseen tähtäävän toiminnan sijaan.

Nina Pyykkönen

erikoispsykologi, psykologian lisensiaatti

psykoterapeutti

puheenjohtaja, Psykoterapeuttiyhdistys PSYry