Kriittinen arvio Helsingin yliopiston tiedotteesta ”Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu”

https://www.sttinfo.fi/tiedote/72403971/lyhytterapia-voi-auttaa-useampia-kuin-on-luultu

1. Arvion kohde ja keskeinen johtopäätös

Helsingin yliopisto julkaisi 12.10.2026 tiedotteen Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu, joka käsittelee Kasperi Mikkosen väitöskirjaa Scaling Psychological Therapies: Systemic, Educational, and Clinical Perspectives in a Primary Care Context (2026).

Tiedotteen keskeinen viesti on, että lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin ja että tehokasta terapeuttista hoitoa voidaan tarjota laajasti osana julkisia mielenterveyspalveluja.

Väitöskirjan kliininen osatutkimus II osoittaa, että kognitiivisen lyhytterapian koulutushoitojen aikana potilaiden itsearvioidut masennus- ja ahdistuneisuusoireet keskimäärin vähenivät. Tutkimus ei kuitenkaan osoita, kuinka suuri osa muutoksesta johtui nimenomaan hoidosta, kuinka pysyviä muutokset olivat tai missä määrin lyhytterapia oli potilaille riittävää hoitoa.

Tiedotteen keskeinen ongelma on tutkimustulosten ja niistä viestittyjen johtopäätösten välinen ero. Rajatusta oireseurantatutkimuksesta välitetään kuvaa lyhytterapian kliinisestä tehosta ja soveltuvuudesta vaikeammin oireileville potilaille ilman, että tutkimuksen olennaiset rajoitukset tuodaan lukijan tietoon.

Väitöskirjan kolme osatutkimusta eivät yhdessä muodosta riippumatonta näyttöä Terapiat etulinjaan -toimintamallin kliinisestä vaikuttavuudesta, hoidon pitkäaikaisesta riittävyydestä tai kustannusvaikuttavuudesta.

2. Väitöskirjan kolme osatutkimusta ja niiden todellinen näyttöarvo

Osatutkimus I on systemaattinen kirjallisuuskatsaus digitaalisen oppimisen tuloksista psykoterapeuttisten menetelmien koulutuksessa. Se tarkastelee koulutuksen oppimistuloksia, ei suoraan Terapiat etulinjaan -hankkeen lyhytterapian kliinistä vaikuttavuutta.

Osatutkimus II on havainnoiva tutkimus, jossa analysoidaan kognitiivisen lyhytterapian koulutushoitojen aikana tapahtuneita oirepistemuutoksia ja niiden yhteyksiä aiempaan hoitoon, odotusaikaan, lähtötilanteen oireiden vaikeusasteeseen ja käyntitiheyteen.

Osatutkimus III on Intervention Usability Scale -käytettävyysmittarin psykometrinen arviointi. Tutkimuksessa havaittiin mittarin rakenteeseen ja yleistettävyyteen liittyviä ongelmia.

Väitöskirjassa ei ole satunnaistettua tutkimusta kyseisen lyhytterapiamallin vaikuttavuudesta. Siinä ei myöskään verrata lyhytterapiaa Kelan kuntoutuspsykoterapiaan tai muihin pitkäkestoisiin psykoterapioihin.

Kolmen tutkimuksen yhdistäminen palvelujärjestelmän laajentamista koskevaksi kokonaisuudeksi voi olla perusteltua tutkimusohjelman näkökulmasta. Se ei kuitenkaan vahvista yksittäisten osatutkimusten näyttöarvoa kysymyksissä, joita niissä ei ole tutkittu.

3. Kausaalisen vaikuttavuusnäytön puuttuminen

Tiedotteessa todetaan: ”Lyhytterapia tehoaa myös vaikeammin oireileviin potilaisiin.”

Väitöskirjan osatutkimuksessa II ei ole vertailuryhmää. Tutkimusasetelma ei siten mahdollista hoidon vaikutuksen erottamista esimerkiksi oireiden luonnollisesta vaihtelusta, spontaanista toipumisesta, regressiosta kohti keskiarvoa, muista samanaikaisista hoidoista tai elämäntilanteen muutoksista.

Potilaiden oirepisteiden väheneminen hoidon aikana on havainto. Sen tulkitseminen osoitukseksi juuri kyseisen hoitomenetelmän tehosta on vahvempi kausaalinen johtopäätös.

Vaikka kognitiivisten hoitomenetelmien vaikuttavuudesta on olemassa muuta tutkimusnäyttöä, tämä ei korvaa kyseisen suomalaisen koulutushoitomallin itsenäistä arviointia.

Tiedotteen tulisi erottaa oireiden lievittyminen hoidon aikana hoidon osoitetusta kausaalisesta vaikuttavuudesta.

4. Vaikeammin oireilevien hyötyminen ja toipumisen tosiasiallinen osuus

Tiedote korostaa, että vaikeammin oireilevat hyötyivät hoidosta keskimäärin vähintään yhtä paljon kuin lievemmin oireilevat. Tämä tulkinta perustuu ennen kaikkea oirepisteiden keskimääräisiin muutoksiin.

Väitöskirjan taulukossa 9 (s. 54) esitetään masennusryhmän oirepohjaiset toipumisosuudet (kriteeri 2b): PHQ-9 10–14: 42,8 %; PHQ-9 15–19: 37,1 %; PHQ-9 vähintään 20: 17,9 %.

Vaikeimmin masentuneiden ryhmässä 59,3 prosenttia saavutti vähintään viiden pisteen oirevähennyksen, mutta vain 17,9 prosenttia saavutti tutkimuksessa käytetyn toipumiskriteerin.

Tämä ero on kliinisesti ja viestinnällisesti olennainen. Suuri keskimääräinen oirepisteiden väheneminen ei merkitse, että toipuminen olisi yhtä yleistä kuin lievemmin oireilevilla.

Tutkimuksessa käytetyt toipumiskriteerit ovat oiremittareihin perustuvia operatiivisia määritelmiä, eivät kliinisesti varmennettuja häiriöstä toipumisen arvioita.

Tiedote jättää kertomatta juuri sen tuloksen, joka olennaisesti rajoittaa sen vaikeammin oireilevia koskevaa pääviestiä.

5. Diagnostisen arvioinnin puuttuminen

Tutkimuksessa ei edellytetty systemaattisesti varmennettua masennus- tai ahdistuneisuushäiriön diagnoosia. Tutkija tunnistaa tämän väitöskirjan metodologisten rajoitusten luvussa (s. 85).

PHQ-9 ja GAD-7 ovat potilaan itseraportointiin perustuvia oireseurannan apuvälineitä. Ne eivät kuitenkaan yksin korvaa diagnostista haastattelua eivätkä osoita häiriön kliinistä remissiota.

Väitöskirjan taulukon 9 mukaan masennusryhmässä 579 potilaan lähtötilanteen PHQ-9-pisteet olivat alle 10 ja ahdistusryhmässä 1 279 potilaan GAD-7-pisteet alle 10. Yhteensä nämä muodostivat noin 28,3 prosenttia tutkimuksen hoitojaksoista.

Aineisto ei edusta yksinomaan oiremittarin kliinisen raja-arvon ylittäviä potilaita, vaan myös sellaisia potilaita, jotka voidaan oiremittarilla määritellä ei-kliinisiksi. Näin ollen koko aineistosta laskettuja tuloksia ei tule esittää diagnostisesti yhtenäisen häiriöpotilasjoukon tuloksina.

6. Oireiden lievittyminen ei ole sama asia kuin kokonaisvaltainen toipuminen

Väitöskirjan teoriaosuudessa (s. 17–18) tutkija tunnistaa itse, etteivät oireiden lievittyminen ja toimintakyvyn palautuminen välttämättä tapahdu samanaikaisesti. Pelkkiin oireisiin keskittyminen voi yliarvioida toipumista. Kliinisessä osatutkimuksessa II ei kuitenkaan käytetä kattavia toimintakyvyn, elämänlaadun tai sosiaalisen selviytymisen tulosmittareita.

Tutkimus ei vastaa siihen, palautuiko potilaiden työ- tai opiskelukyky, paraniko heidän arkinen toimintakykynsä, vähenikö myöhempi palveluntarve, saivatko he ongelmiinsa riittävää hoitoa tai säilyivätkö muutokset hoidon päätyttyä.

Tutkija tunnistaa oiremittauksen rajoitukset väitöskirjassaan, mutta lehdistötiedotteessa tätä rajausta ei tuoda esiin vastaavalla painoarvolla.

7. Luotettavan oiremuutoksen määrittely ja poikkeaminen NHS Talking Therapies -järjestelmän kriteereistä

Väitöskirjan osatutkimuksessa II käytetään useita erilaisia paranemisen ja toipumisen määritelmiä. Menetelmäluvussa (s. 42) käytetään muun muassa vähintään viiden PHQ-9-pisteen ja vähintään neljän GAD-7-pisteen vähenemistä.

NHS Talking Therapies -järjestelmässä (aiemmin IAPT) luotettavan oiremuutoksen vakiintuneet rajat ovat PHQ-9:llä kuusi ja GAD-7:llä neljä pistettä.

Masennusoireiden kohdalla Mikkosen tutkimuksessa käytetty viiden pisteen raja on matalampi kuin NHS:n kuuden pisteen raja. Näin myös täsmälleen viisi pistettä parantuneet potilaat luokitellaan luotettavasti parantuneiksi, vaikka he eivät täyttäisi NHS:n kriteeriä. Matalampi raja kasvattaa tai vähintään pitää ennallaan luotettavasti parantuneiksi luokiteltujen osuutta, kun muut ehdot ovat samat.

Myös kliinisen oireilun rajoissa on eroja. Mikkosen tutkimuksessa käytetään GAD-7-mittarilla kymmenen pisteen rajaa, kun NHS käyttää kahdeksaa pistettä. NHS:n toipumismääritelmä edellyttää oirepisteiden laskemista kliinisten raja-arvojen alapuolelle molemmilla mittareilla. Korkeamman raja-arvon vaikutus ei ole kaikissa tilanteissa yksisuuntainen, sillä se muuttaa sekä lähtöjoukkoa että toipumisen ehtoja.

NHS Talking Therapies -järjestelmässä erotetaan toisistaan kliinisten raja-arvojen alittamiseen perustuva toipuminen (recovery) ja luotettava toipuminen (reliable recovery), joka edellyttää lisäksi luotettavaa oiremuutosta. Näiden määritelmien vertaaminen Mikkosen tutkimuksen kriteereihin edellyttää myös lähtötilanteen kliinisten raja-arvojen yhdenmukaistamista.

Väitöskirjan taulukossa 9 koko masennusryhmän paranemisosuus on 33,5 % käytettäessä vähintään 50 prosentin oirevähenemää ja 46,9 % käytettäessä vähintään viiden PHQ-9-pisteen vähenemää. Ahdistusryhmässä vastaavat osuudet ovat 41,2 % ja 56,2 % (jälkimmäisessä vähintään neljän GAD-7-pisteen vähenemä). Nämä ovat eri muutoksen määritelmiä, eikä niiden ero yksin osoita NHS-rajan vaikutuksen suuruutta. Ne havainnollistavat kuitenkin tulosten herkkyyttä valitulle kriteerille.

Tutkimuksen tuloksista olisi raportoitava myös NHS Talking Therapies -järjestelmän yhdenmukaisilla määritelmillä lasketut paranemis- ja toipumisosuudet. Ilman potilaskohtaista uudelleenanalyysia eron suuruutta ei voida määrittää.

8. Pitkäaikaisseurannan puuttuminen

Väitöskirjan osatutkimuksessa II ei ole hoidon jälkeistä pitkäaikaisseurantaa (s. 85). Tutkimus ei kerro, säilyivätkö oiremuutokset kolmen, kuuden, kahdentoista tai kahdenkymmenenneljän kuukauden kuluttua.

Pitkäaikaisseurannan puute on erityisen merkittävä, kun tuloksia käytetään perustelemaan lyhyiden hoitojen soveltuvuutta vaikeammin oireileville potilaille. Lyhytkestoinen oireiden lievittyminen ja pitkäaikaisesti riittävä hoito ovat eri tutkimuskysymyksiä.

9. Mittausten riippumattomuus koulutushoidoissa

Osatutkimuksen II aineisto kerättiin kansallisten kognitiivisen lyhytterapian koulutusohjelmien yhteydessä. Koulutukseen kuului pakollista potilastyötä ja hoidon edistymisen käyntikohtaista seurantaa. Hoidot toteutti 984 koulutukseen osallistunutta ammattilaista.

Koulutushoitojen tulostietojen kerääminen osana ammattilaisten koulutusta muodostaa metodologisen kysymyksen. Kun hoitava ja koulutuksessa arvioitava ammattilainen osallistuu hoitonsa tulostietojen keräämiseen, mittausasetelmaan voi liittyä sosiaalisen suotavuuden, odotusvaikutusten ja arviointitilanteen aiheuttaman vinoutumisen riski.

Potilas saattaa pyrkiä miellyttämään terapeuttia tai vastata tavalla, jonka kokee odotetuksi. Terapeutin palaute, kysymysten esittämistapa ja hoidon onnistumiseen liittyvät odotukset voivat vaikuttaa vastaamiseen ilman tietoista vääristelyä.

Tällaiset vaikutukset ovat merkityksellisiä, kun keskeinen tulosmuuttuja perustuu potilaan subjektiiviseen oirearvioon.

Väitöskirjan kliinisen osatutkimuksen raportoinnissa ei käsitellä riittävän yksityiskohtaisesti mittaustilanteiden riippumattomuutta, mahdollisia odotusvaikutuksia eikä niiden vaikutusta oiremuutosten tulkintaan. Myös tietojen kirjaamisen, korjaamisen, laadunvarmistuksen ja eri koulutusympäristöjen yhdenmukaisuuden kuvaaminen olisi tarpeen.

10. Koulutukseen liittyvät kannustimet ja mahdolliset eturistiriidat

Tutkimuksen aineisto muodostui koulutushoidoista, joiden toteuttaminen oli osa ammattilaisten koulutusta. On olennaista selvittää, millainen suhde hoitotuloksilla oli koulutuksen hyväksymiseen, arviointiin ja ammattilaisen kokemukseen omasta onnistumisestaan.

Koulutusasetelmaan liittyvät tulosodotukset voivat muodostaa mittausharhan lähteen myös ilman muodollista sidosta valmistumiseen.

Väitöskirjan rajoituksissa todetaan, että koulutettavien tulokset saattavat poiketa valmistuneiden ammattilaisten tuloksista. Tämä koskee yleistettävyyttä, mutta ei riittävästi koulutusasetelman mahdollisia vaikutuksia mittausprosessiin.

11. Hoidon keskeytyminen ja päättymisen syyt

Väitöskirjan taulukon 10 (s. 55) mukaan koko seitsemän käynnin hoito-ohjelman suoritti 83,5 % masennusryhmästä ja 81,9 % ahdistusryhmästä. Seitsemän käynnin ohjelma jäi siten suorittamatta 16,5 prosentilta masennusryhmässä ja 18,1 prosentilta ahdistusryhmässä. Hoidon päättymissyitä ei kuitenkaan eritellä keskeisessä tulosesityksessä.

Tulostaulukoista ei myöskään selviä riittävän yksiselitteisesti, miten ennen seitsemättä käyntiä päättyneet hoidot vaikuttavat eri paranemis- ja toipumislukujen nimittäjiin. Puuttuvan tiedon ja ennenaikaisen päättymisen vaikutukset olisi osoitettava läpinäkyvästi. Tästä ei voi suoraan päätellä, että kaikki keskeyttäneet olisi poistettu analyyseista.

12. Potilasaineiston edustavuus

Väitöskirjassa korostetaan lähes tuhannen ammattilaisen osallistumista ja aineiston laajaa kansallista kattavuutta. Tämä on vahvuus maantieteellisesti, mutta ei takaa potilaiden edustavuutta. Tutkija ilmoittaa, ettei potilaiden demografisia tietoja kerätty. Siksi esimerkiksi iän, sukupuolen, sosioekonomisen aseman tai muiden potilasryhmäerojen vaikutusta ei voida arvioida riittävästi.

Koulutushoitoihin valikoituneet potilaat eivät välttämättä edusta kaikkia niitä potilaita, joille menetelmää tarjottaisiin. Maantieteellinen kattavuus ja kliininen edustavuus on erotettava toisistaan.

13. Aiempaa erikoissairaanhoitoa ja kuntoutuspsykoterapiaa koskeva tulkinta

Tiedotteessa viitataan potilaisiin, joita oli aiemmin hoidettu psykiatrisessa erikoissairaanhoidossa tai Kelan kuntoutuspsykoterapiassa. Väitöskirjan taulukossa 7 (s. 42) aiempi psykiatrinen erikoissairaanhoito ja hyvin pitkäkestoinen psykoterapia on kuitenkin yhdistetty samaan luokkaan. Tämä on kliinisesti heterogeeninen ryhmä.

Sen perusteella ei voida arvioida erikseen Kelan kuntoutuspsykoterapiaa saaneiden tuloksia tai tehdä tarkkoja päätelmiä aiemman pitkäkestoisen psykoterapian merkityksestä. Tiedotteen ilmaisu voi antaa vaikutelman erillisestä analyysista, jota muuttujaluokitus ei mahdollista.

14. Odotusaikaa koskevien johtopäätösten rajallisuus

Väitöskirjassa odotusaika jaettiin kolmeen luokkaan: alle kaksi viikkoa, kahdesta alle neljään viikkoa ja yli neljä viikkoa. Potilaan omaehtoista odottamista ei erotettu palvelujärjestelmän aiheuttamasta odottamisesta.

Masennusryhmässä pidempi odotusaika oli yhteydessä vähäisempään oirepisteiden vähenemiseen. Ahdistusryhmässä vastaavaa yhteyttä ei havaittu samalla tavalla.

Näistä havainnoista ei voi päätellä, että odotusajan lyhentäminen olisi tarpeetonta tai pidempi odottaminen turvallista. Väitöskirjan pohdinnassa havainnot liitetään kuitenkin palvelujärjestelmän optimointiin ja terapiatakuuta koskevaan keskusteluun. Palvelupoliittinen tulkinta edellyttäisi laajempaa näyttöä.

15. Käyntitiheys ja hoidon jatkuvuus

Harvemmin kuin kahden viikon välein toteutuneissa ahdistushoidoissa oirepisteiden väheneminen oli keskimäärin pienempää. Myös hoidon loppuun suorittaminen oli harvemmissa käyntiryhmissä vähäisempää.

Väitöskirjan taulukon 10 mukaan viikoittaisissa hoidoissa seitsemän käynnin ohjelman suoritti noin 87 % potilaista, kun harvemmin kuin kahden viikon välein toteutuneissa hoidoissa osuus oli noin 66–67 %.

Havaintoa ei voi tulkita yksiselitteisesti käyntitiheyden kausaaliseksi vaikutukseksi, koska ryhmät voivat erota toisistaan. Se kuitenkin rajoittaa väitteitä siitä, että käyntien harventaminen olisi palvelujärjestelmän kannalta ongelmatonta.

16. Hoidon haitat ja kielteiset seuraukset

Tutkimuksessa ei arvioitu kattavasti hoidon mahdollisia haittoja. Oirepisteiden heikkeneminen ei kata kaikkia mahdollisia haittoja. Merkityksellisiä voisivat olla hoidon riittämättömyys, tarpeellisen jatkohoidon viivästyminen, kielteiset hoitokokemukset, toimintakyvyn heikkeneminen tai luottamuksen menetys palveluihin.

Tutkimus ei mahdollista näiden haittojen yleisyyden arviointia eikä siten kattavia päätelmiä lyhytterapian turvallisuudesta eri potilasryhmille.

17. Digitaalisen koulutuksen oppimistulokset ja käytettävyystutkimus

Tiedotteen mukaan digituetusta terapiakoulutuksesta on saatu yhtä hyviä oppimistuloksia kuin tavanomaisista opetusmenetelmistä. Osatutkimus I käsittelee kuitenkin erilaisia oppimistuloksia, joiden mittaustavat ja tasot vaihtelevat.

Oppimistulosten vertailukelpoisuus ei suoraan osoita koulutettavien kliinisen osaamisen, terapeuttisen suhteen laadun, potilasturvallisuuden tai potilaiden pitkäaikaistulosten samanarvoisuutta. Katsauksen rajoituksia ovat muun muassa tutkimusten laadunarvioinnin puutteet ja alkuvaiheen seulonta yhden arvioijan toimesta.

Osatutkimuksessa III Intervention Usability Scale -mittarin rakenne ei osoittautunut vakaaksi eri interventioaineistoissa. Erityisesti kasvokkaisen CBT:n aineistossa havaittiin rakenteen ja luotettavuuden ongelmia.

Kumpikaan näistä osatutkimuksista ei tuota suoraa kliinistä vaikuttavuusnäyttöä TE-hankkeen lyhytterapioista.

18. Sidonnaisuudet, taloudelliset intressit ja tutkimuksen riippumattomuus

Mikkosen väitöskirjan tutkimuksellinen riippumattomuus on arvioitava suhteessa Terapiat etulinjaan -toimintamallin kehittämiseen, johtamiseen ja sitä koskevaan tutkimustoimintaan liittyviin henkilökohtaisiin, organisatorisiin ja taloudellisiin sidonnaisuuksiin.

Väitöskirjan ohjaajina toimivat professori Suoma Saarni ja professori Jari Lahti. Suoma Saarni on myös kaikkien kolmen osatutkimuksen kirjoittaja sekä väitöstilaisuuden kustos.

Osatutkimuksen III julkaistussa sidonnaisuusilmoituksessa todetaan, että Mikkonen, Samuli Saarni ja Suoma Saarni ovat osallistuneet Terapiat etulinjaan -hankkeen ohjatun omahoidon ja kasvokkaisen kognitiivisen lyhytterapian koulutusmallien kehittämiseen, mutta eivät saa niistä taloudellista hyötyä.

Tätä ilmoitusta on kuitenkin tarkasteltava suhteessa julkisuudessa dokumentoituihin taloudellisiin sidonnaisuuksiin.

Helsingin Sanomien uutisen mukaan Hus maksoi vuosina 2020–2025 yhteensä 1,8 miljoonaa euroa Samuli Saarnin omistamille Public Value Oy:lle ja Uudenmaan Lääkäripalvelut Oy:lle Terapiat etulinjaan -hankkeen johtamiseen liittyvistä konsulttipalveluista. Hankinnat kilpailutettiin kahdesti, mutta molemmissa kilpailutuksissa tarjoajina olivat ainoastaan Saarnin omistamat yritykset.

Hus-yhtymän tarkastusvaliokunta on arvostellut ulkopuolisen konsulttipalvelun hankkimista kalliiksi ratkaisuksi ja edellyttänyt vastaavien hankintojen tarkoituksenmukaisuuden arviointia myös julkisten varojen vastuullisen käytön näkökulmasta.

Helsingin Sanomien mukaan Suoma Saarni on Samuli Saarnin puoliso ja Uudenmaan Lääkäripalvelut Oy:n hallituksen jäsen. Hän toimii myös Terapiat etulinjaan -menetelmien vaikuttavuutta arvioivan tutkimushankkeen vastuututkijana, kun taas Samuli Saarni on yksi hankkeen päätutkijoista.

Näin ollen toimintamallin kehittämiseen, sen johtamisesta saatuihin taloudellisiin korvauksiin ja toimintamallin vaikuttavuuden tutkimiseen liittyy osittain sama henkilö- ja perheverkosto. Tämä muodostaa olennaisen tutkimuksen riippumattomuuteen liittyvän sidonnaisuuskokonaisuuden.

Osatutkimuksen III ilmoitus siitä, etteivät kirjoittajat saa taloudellista hyötyä kehittämistään koulutusmalleista, voi tarkoittaa nimenomaan koulutusmalleista suoraan saatavaa tuottoa. Se ei kuitenkaan yksin anna kattavaa kuvaa kirjoittajien mahdollisista taloudellisista intresseistä suhteessa Terapiat etulinjaan -hankkeen toimintaan, jatkuvuuteen ja laajentamiseen.

Tutkimuksen lukijan kannalta olisi tärkeää tietää, miten nämä taloudelliset, organisatoriset ja perhesuhteisiin perustuvat sidonnaisuudet on ilmoitettu eri osatutkimuksissa ja miten ne on huomioitu tutkimuksen suunnittelussa, toteutuksessa, analysoinnissa ja raportoinnissa.

Kysymys on erityisen merkityksellinen, koska väitöskirjan tutkimustuloksia käytetään julkisessa viestinnässä perustelemaan juuri kyseisen toimintamallin laajaa sovellettavuutta ja kliinistä merkitystä. Taloudellinen sidonnaisuus muodostaa perustellun syyn edellyttää erityistä läpinäkyvyyttä ja riippumatonta arviointia.

Tutkimuksen riippumattomuuden arvioinnissa ei riitä tieto siitä, ettei tutkija saa suoraa taloudellista hyötyä yksittäisestä koulutusmallista, jos tutkijalla tai hänen lähipiirillään on samanaikaisesti merkittäviä taloudellisia ja organisatorisia yhteyksiä koko toimintamallin kehittämiseen ja toteuttamiseen.

Erityisen tärkeää olisi selvittää, onko toimintamallin kliinistä vaikuttavuutta arvioitu tutkimuksissa, joiden suunnittelusta, toteutuksesta, aineistonkeruusta ja analyysista vastaavat henkilöt ovat riippumattomia mallin kehittämiseen ja sen palvelutuotantoon liittyvistä taloudellisista intresseistä.

Lähteet: Mikkonen, 2026, osajulkaisu III, sidonnaisuusilmoitus; Helsingin Sanomat, Hus maksoi 1,8 miljoonaa euroa kiistaa herättävälle terapiakonsultille – Kritiikkiä tarkastajilta, https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011875121.html.

19. Tutkimusmetodologiset ja -eettiset avoimet kysymykset

Väitöskirjan raportointi jättää avoimeksi potilaiden mittausten riippumattomuuteen, koulutettavien arviointikannustimiin, oirepistetietojen tarkistamiseen, puuttuvien mittausten käsittelyyn, aineiston valikoitumiseen ja keskeytyneiden hoitojen raportointiin liittyviä kysymyksiä.

Lisäksi olisi tarpeen selvittää, miten koulutuksen laadunvarmistus, kliininen seuranta ja tutkimusaineiston kerääminen erotettiin toisistaan, sekä oliko ennalta määritelty tutkimus- ja analyysisuunnitelma ja miten mahdolliset poikkeamat dokumentoitiin.

Nämä ovat merkittäviä kysymyksiä, koska keskeinen kliininen tulos perustuu koulutushoitojen yhteydessä kerättyihin oiremittauksiin. Tutkimuseettiseen vastuuseen kuuluu myös tulosten asianmukainen julkinen esittäminen ja keskeisten näyttörajoitusten kertominen.

20. Tutkimus osana Terapiat etulinjaan -toimintamallin julkista edistämistä

Mikkosen väitöskirjaa ei ole perusteltua tarkastella täysin irrallaan sitä edeltäneestä julkisesta viestinnästä.

Terapiat etulinjaan -toimintamallia on kehitetty, toteutettu ja edistetty valtakunnallisesti jo ennen väitöskirjan valmistumista. Mallin käyttöönottoa on perusteltu erityisesti mielenterveyspalvelujen saatavuuden parantamisella, hoidon porrastamisella, ammattilaisten koulutuksen laajentamisella ja palvelujärjestelmän tehokkuudella.

Väitöskirjan tutkimuskysymykset sijoittuvat tähän samaan kehittämisympäristöön. Tutkimuksessa tarkastellaan koulutuksen skaalautuvuutta, oiremuutosten yhteyksiä palvelutuotannon muuttujiin sekä interventioiden käytettävyyttä. Nämä ovat suoraan merkityksellisiä toimintamallin laajentamiselle.

Sen sijaan tutkimuksessa ei arvioida riippumattomasti, millaisille potilasryhmille lyhytterapia on riittävää hoitoa, miten sen pitkäaikaistulokset vertautuvat muihin hoitomuotoihin tai millaisia seurauksia laajentamisella on myöhempään palveluntarpeeseen.

Kun toimintamallin kehittämistä tukevia tuloksia esitetään näyttönä mallin kliinisestä tehosta ja laajasta sovellettavuudesta, tutkimuksen rajaukset ja kehittämistavoitteet voivat sekoittua toisiinsa.

Tieteellisen tutkimuksen tehtävä ei ole ainoastaan tuottaa tietoa siitä, miten olemassa oleva toimintamalli toteutetaan tehokkaammin. Sen tulee mahdollistaa myös lähtöoletusten, kliinisen riittävyyden ja mahdollisten kielteisten seurausten kriittinen arviointi. Tämä on erityisen tärkeää, kun toimintamalli vaikuttaa julkisten mielenterveyspalvelujen rakenteisiin ja potilaille tarjottavaan hoitoon.

21. Psykopoliittinen tulkinta: mitä tutkimuksessa pidetään merkityksellisenä?

Väitöskirjan keskeinen kehys on psykologisten hoitojen laajentaminen perustason palvelujärjestelmässä. Painopisteitä ovat ammattilaisten koulutus, palvelutuotannon muuttujat, oirepisteiden seuranta ja interventioiden käytettävyys. Tämä on perusteltu näkökulma palvelujärjestelmätutkimuksessa. Samalla se rajaa ulkopuolelle suuren osan psykoterapeuttisen hoidon kliinisen riittävyyden kysymyksistä.

Potilaan elämäntilanne, oireiden kehityshistoria, ihmissuhteet, toimintakyky, hoidon kokemuksellinen merkitys ja pitkäaikainen toipuminen eivät muodosta kliinisen analyysin keskeisiä ulottuvuuksia. Väitöskirja soveltuu siksi paremmin palvelutuotannon ja oireseurannan ilmiöiden kuvaamiseen kuin yksilöllisen hoidon riittävyyden osoittamiseen.

Psykopoliittisesti olennainen kysymys on, missä määrin palvelujärjestelmän tehokkuusmittarit alkavat määritellä sitä, mitä pidetään hyvänä ja riittävänä hoitona.

Hoitokontaktien määrän lisääminen, hoitoon pääsyn nopeutuminen ja oirepisteiden väheneminen eivät yksin osoita, että potilas olisi saanut tarvitsemansa hoidon.

22. Lehdistötiedotteen keskeiset ongelmat koottuna

1.     Havainnoivassa tutkimuksessa todettu oiremuutos esitetään lyhytterapian tehon osoituksena.

2.     Vaikeammin oireilevien keskimääräistä oiremuutosta korostetaan ilman vastaavan toipumisosuuden esittämistä.

3.     Vaikeimmin masentuneiden 17,9 prosentin oirepohjainen toipumisosuus jää kertomatta.

4.     Tutkimuksen kontrolliryhmän puuttumista ei mainita.

5.     Diagnostisesti varmentamattomia potilasryhmiä ei kuvata riittävän täsmällisesti.

6.     Oiremittareiden ja kliinisen toipumisen välistä eroa ei selitetä.

7.     Tutkimuksessa käytettyjä paranemis- ja toipumiskriteerejä ei avata.

8.     PHQ-9-mittarin luotettavan muutoksen raja poikkeaa NHS Talking Therapies -järjestelmän rajasta.

9.     GAD-7-mittarin kliinisen oireilun raja poikkeaa NHS:n käytännöstä.

10.  Mittarierojen merkitystä kansainvälisten hoitotulosten vertailulle ei käsitellä.

11.  Pitkäaikaisseurannan puuttumista ei mainita.

12.  Toimintakyvyn ja elämänlaadun arvioinnin puuttumista ei mainita.

13.  Hoidon ennenaikaisesti päättyneiden jaksojen osuutta ja merkitystä ei käsitellä.

14.  Tutkimusaineiston keräämistä koulutushoidoissa ei tuoda lukijan tietoon.

15.  Koulutusasetelmaan liittyviä mahdollisia mittausharhoja ei käsitellä.

16.  Kansallisen aineiston kliinisen edustavuuden rajoituksia ei kuvata.

17.  Aiemman erikoissairaanhoidon ja pitkäkestoisen psykoterapian yhdistävää muuttujaluokkaa ei avata.

18.  Lyhytterapian kokeilemista vaikeammin oireileville koskeva suositus ylittää tutkimusasetelman suoran näytön.

19.  Digitaalisen koulutuksen oppimistuloksista viestitään erottamatta niitä riittävästi kliinisen hoitotyön tuloksista.

20.  Tutkimuksen yhteyttä toimintamallin kehittämiseen ja julkiseen edistämiseen ei avata.

Lehdistötiedote on lyhyt viestinnällinen teksti, eikä siinä voida esittää kaikkia metodologisia yksityiskohtia. Kun pääviesti kuitenkin koskee hoidon tehoa ja soveltuvuutta vaikeammin oireileville, olennaisten näyttörajoitusten kertominen on erityisen tärkeää.

23. Johtopäätökset

Mikkosen väitöskirjan kliininen osatutkimus tuottaa tietoa oirepisteiden muutoksista kognitiivisen lyhytterapian koulutushoitojen aikana ja niiden yhteyksistä valittuihin palvelutoiminnan muuttujiin.

Se ei kuitenkaan osoita lyhytterapian kausaalista vaikuttavuutta kyseisessä aineistossa, kliinisesti varmennettua toipumista, hoidon pitkäaikaista riittävyyttä tai sen vertailukelpoisuutta pitkäkestoisiin psykoterapioihin.

Rajoituksia lisäävät koulutushoitoihin perustuva aineistonkeruu, diagnostisten arvioiden ja demografisten tietojen puuttuminen sekä hoidon päättymissyiden ja mittaustilanteiden riippumattomuuden riittämätön avaaminen.

Paranemis- ja toipumiskriteerit poikkeavat osittain NHS Talking Therapies -järjestelmän määritelmistä. PHQ-9:n viiden pisteen muutosraja on NHS:n kuuden pisteen rajaa matalampi, mikä voi kasvattaa luotettavasti parantuneiksi luokiteltujen osuutta ja rajoittaa kansainvälistä vertailukelpoisuutta.

Helsingin yliopiston tiedote korostaa vaikeammin oireilevien hyötymistä mutta ei kerro, että vaikeimmin masentuneista vain 17,9 prosenttia saavutti käytetyn oirepohjaisen toipumiskriteerin. Tämä on olennainen puute juuri tiedotteen pääviestin kannalta.

Riippumattomuuden arvioinnissa on huomioitava, että samaan asiantuntijaverkostoon kuuluvat henkilöt ovat osallistuneet sekä toimintamallin kehittämiseen että sen tutkimiseen. Tämä korostaa riippumattoman arvioinnin ja läpinäkyvän raportoinnin tarvetta.

Tutkimuksen perusteella voidaan sanoa, että koulutushoitojen aikana monien potilaiden oirepisteet vähenivät. Sen perusteella ei voida osoittaa, että lyhytterapia olisi vaikeammin oireileville yleisesti riittävää hoitoa tai että sen laajentaminen korvaisi pitkäkestoisemman psykoterapian tarpeen.

Helsingin yliopiston tiedotteen tulisi kuvata nämä rajat nykyistä selkeämmin.

Lähteet

Mikkonen, K. (2026). Scaling Psychological Therapies: Systemic, Educational, and Clinical Perspectives in a Primary Care Context. Helsingin yliopisto, Dissertationes Universitatis Helsingiensis 414/2026. Erityisesti s. 17–20, 40–43, 52–55 ja 83–89 sekä osajulkaisut I–III. https://helda.helsinki.fi/items/e3849749-f4d7-4d2b-ae27-98dd82ff1ca0

Helsingin yliopisto (12.10.2026). Lyhytterapia voi auttaa useampia kuin on luultu. Lehdistötiedote. https://www.sttinfo.fi/tiedote/72403971/lyhytterapia-voi-auttaa-useampia-kuin-on-luultu?publisherId=3747&lang=fi

Helsingin Sanomat. Hus maksoi 1,8 miljoonaa euroa kiistaa herättävälle terapiakonsultille – Kritiikkiä tarkastajilta. https://www.hs.fi/politiikka/art-2000011875121.html

NHS England (2025). NHS Talking Therapies for anxiety and depression manual, versio 7.1. Erityisesti hoitotulosten määritelmät (recovery, reliable improvement, reliable recovery) sekä PHQ-9- ja GAD-7-mittareiden raja-arvot. https://www.england.nhs.uk/wp-content/uploads/2018/06/nhs-talking-therapies-manual-v7.1-updated.pdf